Sikari on Turun Veneveistämöllä vuonna 1929 rakennettu kokeellinen moottori-vene, joka veistämön kirjoissa kulki nimellä
Snabbgående Experiment Motorbåt. Vene myytiin ensimmäiselle yksityiselle omistajalleen vasta 40-50-luvun vaihteessa ja se sai voimanlähteekseen Fordin V8 lättäpään. Tämän moottorin myötä se saatiin kulkemaan huimat 60 solmua. Vene on saatettu vastaamaan 50-luvun ulkoasuaan. Sikari on myös Suomen ensimmäinen vene, joka on saanut K-merkinnän. K-merkintä tarkoittaa kulttuurihistoriallisesti merkittävää venettä.
|
Sikari 50-luvulla |
Helsingin Venemessujen herättämän kiinnostuksen myötä
Finnish Hot Rod Association FHRA:n edustus pyysi Sikarin mukaan Helsingin messukeskuksessa 29.3-1.4.2013 järjestettävään
American Car Showhun. Jäimme miettimään asiaa, sillä American Car Showhun oli vielä muutama kuukausi aikaa. Tapahtuman lähestyessä päätimme, että pakkohan se on suostua. En ollut ennen käynyt American Car Showssa, joten mikäs sen parempaa kuin hoitaa ensimmäinen käynti tyylillä: viemällä jenkkiautotapahtumaan puuvene näytille.
|
Salaperäinen kuljetus |
|
Näyttely rakentui hyvää vauhtia |
Sikari kuljetettiin Helsingin Venemessuille kuljetusfirman toimesta. Meille jäi kuljetuksesta hieman huonot kokemukset, joten päätimme kuljettaa Sikarin itse American Car Showhun. Lainasimme isäni ystävältä pakettiauton ja vedimme Sikarin itse torstaina Helsingin Messukeskukseen päivä ennen näyttelyn alkua. Tiet olivat kuivia ja matka kului rauhallisesti ilman mitään ongelmia. Näyttelyssä Sikari sai erittäin hyvän ja keskeisen paikan. Tutustuttuamme muutamaan muuhun näytteilleasettajaan ja valmisteltuamme Sikarin lähdimme kotiin ja jäimme jännittämään messujen alkamista.
|
Rata-Mustang odottaa pääsyä näyttelyalueelleen |
|
Kiiltävää mahonkia ja helaa näkyi muuallakin kuin Sikarissa |
Olin joka päivä esittelemässä Sikaria näyttelyssä. Suurimman osan ajasta seisoinkin Sikarin edessä ottamassa vastaan ihmisten hämmästyneitä kommentteja ja ihmettelyä. American Car Showssa minulla oli vieläkin vähemmän aikaa kiertää katsomassa näyttelyn muuta tarjontaa kuin Helsingin Venemessuilla. Silloin tällöin saatoin pitää muutaman minuutin tauon ja kiertää jenkkiautohallia, joten se tuli jotenkin tutuksi. Tuning-autopuolen onnistuin juoksemaan pintapuolisesti läpi vasta viimeisenä näyttelypäivänä.
|
Sikari arvoisallaan näyttelyalueella upeiden klassikoiden seurassa |
|
Sikari on rakennettu Turun Veneveistämöllä vuonna 1929 |
|
Tämän uniikin designin ansiosta Sikarin huippunopeus on 60 solmua |
Vastaanotto American Car Showssa oli aivan mahtava, Helsingin venemessujen yleisöä paljon innostuneempi. Venemessuilla suurin osa vieraista oli tullut katsomaan uusia veneitä, ja puuveneharrastajia oli vain pieni osa. Syynä American Car Shown loistavaan vastaanottoon oli luultavasti se, että vieraista melkein kaikki olivat kohdeyleisöä. Sikari kun vetoaa puuveneihmisten lisäksi myös juuri amerikanrauta- ja hot rod -harrastajiin. Tämä yleisö oli tullut näyttelyyn katsomaan erikoisia kulkuneuvoja, ja myös Sikari täytti kriteerit selvästi kunnialla. Ihmisiä kuhisi Sikarin ympärillä aivan kuin se olisi ollut maailmanluokan julkkis.
|
Voimanlähteenä Sikarissa on Fordin V8 lättäpää |
|
Pakoputkia ilmaan kohoaa siitä huolimatta vain kuusi |
American Car Showssa oli Sikarin lisäksi myös yksi toinen puuvene. Kyseessä oli
Ove Forslundin vuonna 1956 rakentama kaunis ESS båt
Sabrina. Vene on alunperin ollut hytillinen, mutta se on muutettu runaboutiksi. Sabrinaa veti perässään vuoden 1952
Hudson Hornet. Voimanlähteenä Sabrinassa on MerCruiserin 320 hevosvoimainen V8. Vene tuotiin näytille Ruotsista.
|
Sabrina ja hienosti rakennettu traileri |
|
Ohjaamo on hienosti viimeistelty |
|
Ruotsin lippu liehuu |
American Car Show oli minulle erittäin merkittävä näyttely. Sikarin esittelyn lisäksi onnistuin esittelykiireestä huolimatta nauttia ympärillä olevista upeista amerikanautoista ja ehdin napsia muutamia kuviakin. Ne ruokkivat jo kauan kestänyttä jenkkiautokuumetta entisestään niin paljon, että rupesin toden teolla etsimään omaa 50-luvun amerikanrautaa. Tässä muutamia suosikkiautojani näyttelystä.
|
Cisse Häkkisen Hurriganes-Cadillac |
|
Upea '47 Buick ja matkailuvaunu |
|
Sabrinan vetoauto, 1952 Hudson Hornet |
Sikari oli näyttelyssä erittäin hyvällä paikalla ja hyvin edustettu. Vene tuli varmasti erittäin monelle kävijälle tutuksi. Nyt puuveneiden lisäksi projektia riittää myös jenkkiautossa, nimittäin American Car Showsta saadun inspiraation myötä kotipihalle ilmestyikin parin kuukauden päästä vuoden 1955
Packard Four Hundred. Myös tämän ja muiden American Car Showta seuranneiden tapahtumien perusteella voikin näyttelyä sanoa erittäin onnistuneeksi! Kiitos kaikille kävijöille sekä näyttelyn järjestäjille!
2014 venemessut lähestyy onkohan Sikari näytillä? Olipa mielenkiintoinen vene.Suunnittelijat ovat näyttäneet todella uutta suuntaa.Missään tapauksessa veneestä ei olisi ollut massoen veneeksi.
VastaaPoistaMiksikä venettä ei ole käytetty kilpailuissa siinä täytyy olla joku merkittävä huono ominaisuus.Äkkiä arvaten voi olla levoton suoraan ajettaessa.
Olipa mitä oli UPEA ilmestys joka toivottvasti nähdään venemessuilla
tvpm
Hei!
VastaaPoistaSikari oli venemessuilla 2013 näytillä eikä Sikaria ole tänä vuonna messuille pyydetty. Turun Meri Kutsuu -messuista oli viime vuonna jotain puhetta, joten se asia täytynee vielä selvittää. Tulevaisuudessa venettä tullaan kyllä varmasti tapahtumissa näkemään, varsinkin kun saamme sen vesillelaskukuntoon. Saa venettä toki tulla paikan päälle Turkuunkin katsomaan jos tarpeeksi kiinnostusta riittää. Eri ideoita veneen tarkoituksesta on ollut, yhtenä ajatuksena on ollut se, että se olisi ollut jonkinnäköinen uuden moottoritorpedoveneen prototyyppi. Ilmeisesti Turun Veneveistämö ei itse ollut veneeseen täysin tyytyväinen, ja kun alkuperäinen moottori jossain vaiheessa hajosi, vene sai jäädä veneveistämön vajaan säilöön. Vasta 50-luvun alussa se myytiin ensimmäiselle yksityiselle omistajalle, joka ajoi kyllä näytösajon Sikarilla Turun Moottorivenekerhon järjestämissä Aurajoen Vauhtiajoissa. Kun saamme veneen veteen, päästään vähän paremmin arvioimaan veneen ominaisuuksia. Tässä vanha kaitafilmi Sikarista, kyllä se videolla suoraan menee, ja kovaa! :) http://www.youtube.com/watch?v=5RNiZoek8qM