Tällä kertaa vuorossa on uusi erä kuvia Turun Moottorivenekerhon 50-luvulla järjestämistä Aurajoen Vauhtikisoista. Kaikki kuvat on otettu samalta paikalta, kerrostalon parvekkeelta kääntymispaikan kohdalla. Kuvauspaikkana parveke on ainutlaatuinen, ja se antaakin uutta ja laajempaa näkökulmaa aiempiin katutasolta otettuihin kuviin verrattuna. Nämä kuvat ovat Turun kauppiaskadulla sijaitsevan, jo vuonna 1936 perustetun valokuvausliike Kamera-Aitan arkistoista.
|
Kurviin tullaan ja kovaa! Yleisöä on paljon. |
|
Kuvassa vasemmalla laiturissa on ilmeisesti isäni vanha Poikolainen. |
|
Plätäreillä mennään! Taustalla on hienona yksityiskohtana vanha linja-auto. |
Lopuksi haluan pahoitella myös sitä, että kirjoittelu on jäänyt vähemmälle. Koulun kanssa on ollut viime aikoina sen verran kiirettä, että
inspiraatiota ja aikaa on ollut hieman vaikea löytää. Kohta lukio on kuitenkin ohitse, ja aikaa kirjoittamiseen löytyy paljon enemmän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti