torstai 29. joulukuuta 2011

Sikari ja Speden Pähkähullu Suomi

Sikari, Keijo Parkkunen ja filmiryhmä
Sikarin oli aikoinaan tarkoitus esiintyä Spede Pasasen vuonna 1967 julkaistussa elokuvassa Pähkähullu Suomi. Vene oli kuitenkin ilmeisesti laskettu kuvausten aikaan liian myöhään veteen, eikä se ollut ehtinyt turvota tarpeeksi. Venettä ei tämän vuoksi ehditty käyttää elokuvassa, joten sen sijaan käytettiin Keijo Parkkusen Tornado-venettä. Sikaria käytettiin joka tapauksessa kuitenkin elokuvan mainostamiseen. Venettä vedettiinkin Porsche-traktorilla trailerin päällä ympäri Turkua. Elokuvassa käytetyssä Tornadossa oli Wartburgin moottori ja Hamiltonin jetti. Tornado-veneillä ajettiin aikoinaan myös menestyksekkäästi kilpaa ja ne rakennettiin uudella Turun Veneveistämöllä.

Yllä oleva kuva on tärkeä niin veneen historian kannalta, kuin elokuvahistoriallisestikin. Siitä selviää paljon tietystä veneen vaiheesta. Kuva on peräisin Pähkähullu Suomi -elokuvan kuvausajoilta. Siinä Sikari on turpoamassa rampilla, ja Keijo Parkkunen istuu ohjaamossa. Laiturilla seisoo filmiryhmä kameroineen. Kamerassa lukee jotakin, josta ei saa selvää.

Kuvasta näkyy, että Sikarin ulkonäköön oli tullut hieman muutosta vanhempiin kuviin verrattuna. Tuulilasi oli vaihdettu jonkinlaiseen kamalaan muovipaatin tuulilasiin, mutta vanhan tuulilasin palat oli kuitenkin onneksi säilytetty. Moottoriksi oli Fordin lättäpään tilalle vaihdettu Chryslerin V8, joten nyt sivuilta tuli ulos kahdeksan putkea entisten kuuden sijaan. Myös konekopan kantta oli muutettu. Toinen ilmanottoskuuppi oli siirretty eteen keulaan, ja konekopan päälle oli tullut jokin ihmeellinen spoileri.

Kuten kuvakin antaa osoittaa, Sikarista on saatettu kyseisessä tilanteessa ottaa jonkinlaista videota. Olisikin hienoa, jos joku tietäisi videosta jotakin, tai osaisi kertoa lisää veneen yhteydestä elokuvaan.

2 kommenttia:

  1. Mielestäni kuvassa ei ole Parkkunen,vaan ennemminkin Jukka Virtanen. Voitte tarkistaa Virtaselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro Repa! Nyt kun katson itsekin kuvaa tarkemmin, niin voisi tosiaan olla Jukka Virtanen nuorena. Kuitenkin kun muutama vuosi takaperin soittelimme Virtasen kanssa, ei hän ainakaan nimen ja kuvailun perusteella venettä tunnistanut. Lähettäisin kyllä mielelläni kuvan Virtaselle jos tietäisin hänen sähköpostiosoitteensa.

      Poista