Eilen teimme matkan isäni ja tyttöystäväni kanssa Helsinkiin, Suomenlinnaan. Matka taittui asuntoautolla, sillä minkäänlaista matkavenettä ei tänä kesänä oltu veteen laitettu. Päivä oli erittäin hieno, vaikkakin hieman tuulinen.
|
Taustalla vanhasta Citroenista tehty kahvila-auto Camionette Helsingissä |
Saavuimme Suomenlinnalle lautalla. Jonkin aikaa kierreltyämme saavuimme Turussa Chrichtonilla rakennetun sukellusvene Vesikon luo, ja tämän jälkeen pienvenetelakalle. Kuulimme telakkavahdilta, että telakalla oli vuosia sitten hajoitettu presidentti Ståhlbergin vanha puuvene. Se pisti taas kerran miettimään, millaisia harvinaisuuksia Suomessa onkaan aikojen saatossa pistetty palasiksi.
Seuraavaksi menimme syömään, ja siitä Suomenlinnan näköalapaikalle. Sen jälkeen päädyimme vaeltelemaan muurien tunneleissa. Eräässä kohtaa tunnelia oli täysin pilkkopimeää, ja jouduinkin käyttämään kameran salamavaloa nähdäkseni eteenpäin.
|
Oli kyllä hienot maisemat! |
|
Tunnelissa |
Tunneleiden jälkeen lähdimme kulkemaan saaren rantaviivaa pitkin. Näköalat olivat kyllä hienot! Purjelaivoja oli myös hauska bongailla.
|
Uuden ja vanhan kohtaaminen |
Jonkin ajan kuluttua saavuimme telakka-alueelle, jossa kiertelimme hetken. Telakka olikin mielestäni erittäin hieno, ja kuivatelakka teki pienen vaikutuksen.
|
Kuivatelakka |
|
Veneenveistokulttuurikin kukoistaa |
Seuraavaksi löysimme tiemme vierasvenesatamaan, joka sijaitsi aivan telakan yhteydessä. Lähdimme katselemaan veneitä laiturille, ja kyllähän niitä puuveneitä löytyi, vaikka en kaikista kuvia saanutkaan otettua. Myös muutamia uusia kontakteja tuli saatua.
|
Vierasvenesatamassa näkyi puuveneitäkin |
|
Komea puuvene |
Kun olimme jo lautalla kohti Helsingin kauppatoria, ajoi lautan vierelle ensimmäinen yllätys, nimittäin aivan upea Chris-Craft. Menimme myöhemmin juttelemaan veneen omistajan kanssa, ja kävikin ilmi, että kyseinen Chris-Craft oli tullut käymään Helsinkiin Turusta asti. Vene onkin sama, jonka on saattanut kesän ajan nähdä ajelevan Turun ympäristössä.
|
Erittäin upea Chris-Craft |
|
Lähikuva |
Yllätykset jatkuivat, kun saavuimme kauppatorille, sillä tori alkoi täyttyä toinen toistaan hienommilla jenkkiautoilla. Jäimme paikan päälle vielä pariksi tunniksi kiertelemään. Vanhoja tuttuja tuli tavattua, ja uusia tuttavuuksia tehtyä.
|
Taustalla isäni ja luja kädenpuristus! |
|
Autoja tuli paikalle niin paljon, ettei kaikille riittänyt paikkoja |
Yhdentoista aikoihin oli aika lähteä kotiin. Päivä oli kokonaisuudessaan erittäin hieno, ja nähtävää riitti molempien harrastusten, sekä puuveneiden että autojen puolelta. Kaikin puolin kyseessä olikin siis erittäin onnistunut matka!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti