Vesillelasku

Viime viikolla olimme isäni kanssa laskemassa veteen ystävämme Finmarilla vuonna 1968 rakennettua mahonkivenettä.

Vene jouduttiin aikaisemmin nostamaan ylös, sillä vene oli Airistolla alkanut vuotamaan niin paljon, että se meinasi upota. Paikallistimme vuodon syyksi sen, että kylkilautojen saumat olivat auenneet. Tämä taas johtui siitä, että venettä oli kuljetettu vääränlaisella trailerilla.

Puuvenettä kuljetettaessa tulee muistaa se, että veneen tulisi olla kölistä tuettu. Tässä tapauksessa vene oli ollut pelkkien sivurullien päällä ja köli roikkui ilmassa. Lisäksi takana oli vielä painava perämoottori, joten kuljetuksen aikana sivurullat olivat hakanneet kylkilautojen saumat auki.

Onneksi saumat olivat auki vain yhdestä kohtaa. Laitoimme saumojen väliin Pyhää Pietaria, joka osoittautuikin erittäin hyväksi tavaraksi.

Vene ennen vesillelaskua, köli nyt tuettuna

Yksityiskohtia

Keula

Veneen vierellä isäni

Seuraavaksi oli vesillelaskun aika. Saimme käyttää naapurin ramppia, ja siitä vene saatiinkin hienosti veteen. Hetken saimme kuitenkin ihmetellä, kun köliä tukemassa ollut pattinki ei heti noussutkaan pintaan. Päätimme vetää köyden kölin alta, ja sieltähän se hetken päästä nousikin! Olisi tullut huonoa jälkeä, jos pattinki olisi eteenpäin mennessä tullut takaa ulos ja osunut potkuriin.

Vedessä ollaan!

Ylpeä omistaja

Koeajo

Vesillelaskun jälkeen vene ajettiin pienen matkan päähän ja kiinni laituriin. Sen jälkeen veneen annettiin turvota rauhassa, ja tilannetta seurattiin. Vettä on tullut sisään sen verran kuin normaalisti sopii odottaa, ja kylkien saumat ovat pitäneet hienosti. Veneilykauden päätyttyä saumojen niitit kiristetään uudelleen, elleivät saumat ole itsestään turvonneet kiinni.